St. Albans 16.2.06

klo 20:44

Tässä taitaa olla pari päivää välissä kun olen viimeksi kirjoitellut. Eilen oli ihan normaali työpäivä. Kävin ruokatunnilla hakemassa leivän Subbarilta. Subit on täällä ihan yhtä maukkaita kuin Suomessakin. Töiden jälkeen tultiin taas takaisin St. Albansiin.

Olen nyt saanut oman avaimen tai siis avainkortin toimiston oviin niin, että pääsen kulkemaan mihin aikaan vaan haluan. (Asun siis ihan Englannin toimistomme vieressä olevassa asunnossa.) Niinpä meninkin puhumaan vaimon kanssa Skypessä. No vaimo oli vielä poissa kotoa, joten lähdin käymään kaupassa. Asustelen tällä siis ihan tavallisessa ”kerrostaloasunnossa” yksiössä. Piti siis ostaa jotain syötävää. Ostin vähän leipää ja jotain sen päälle. Eipä tarvitse käydä ulkona syömässä. Ei ole niin matkailuolokaan kun voi iltaisin ja aamuisin paahtaa vähän leipää ja syödä sitä jugurtin kera. Ensimmäisen kerran kun pahdoin sain palohälyyttimenkin soimaan asunnossani. En kyllä ymmärrä miksi se rupesi piipittämään. Eipä piipitä enään.

Kaupan kassalla siinä kahdeksan maissa, väsytti ihan törkeäsi. Seisoin siinä puku päällä täysin ryytyneenä, kun yhtäkkiä kuulin edestäni Suomea. Kuuntelin hetken aikaa keskustelua varmistukseni siitä, että kyseiset henkilöt ihan oikeasti puhuivat Suomea. Kun olin siitä aivan varma, sanoin jotakin tähän suuntaan: ”On muuten todella pimee tunne seistä St. Albanssissa kassajonossa ja kuulla jonkun puhuvan sun edessä Suomea.” Pariskunta asuu täällä itse asiassa tuossa aivan toimiston vieressä. Kävelin heidän kanssaan kaupasta pois ja olin tyytyväinen kun pääsin puhumaan Suomea. Siinä hässäkässä en edes muistanut ottaa kassalta purkkaa, jonka olin ostanut kaiken muun lisäksi.

Palasin toimistoon ja juttelin vaimon kanssa varmaan puolisen tuntia. Asunnolle takaisin tultuani olin niin väsynyt, että päätin olla kirjoittamatta ja ruveta vain nukkumaan. Kurkku oli myös sen verran kipeä, että päätin olla lähtemättä tänä aamuna lenkille.

Tänään, kun pääsin asiakkaan luo, tarkastin s-postin ja totesin saaneeni pomolta ehdotuksen kesälomani siirrosta. Hän oli epäonnistunut siirtämään lomia ihan toiveitteni mukaan. Lupasin kuitenkin harkita sitäkin vaihtoehtoa. Illalla soitin hänelle ja sanoin, ettei me vaimon kanssa lähdetä Itävaltaan autolla yhden viikon takia. Hän lupasi vielä katsoa asiaa ja sanoi, että pitää tärkeänä sitä, että mä pääsen läheisteni kanssa lomailemaan. Tällaiset jutut kyllä nostavat mun arvostusta pomoa kohtaan. Tuntuu siltä että nää on todella sitoututut pitämään mut töissä. Ja nyt tällä matkalla on kyllä vain varmistunut se olo, että kyllä mä haluan tätä tehdäkin.

Yle päätti tehdä tänään mun elämästä tylsempää näin olympia-aikaan. Tähän asti Yle on näyttänyt nettisivuillaan olympialaisia suorina netti-tv lähetyksinä. Tänään kuitenkin ne ensin päätti, etteivät he näytä kuin suomalaislajit suorina. Myöhemmin sivulle tuli ilmoitus ettei ne näytä enään mitään suorana. Ainoastaan jotain parhaita paloja. Ärsyttää ihan hulluna, jos en löydä mitään paikkaa missä nähdä viikonlopun Tshekki ja Kanada pelejä. No nettiradio kai sentään vielä toimii, mutta kuitenkin. Kun ei mulla ole täällä kuitenkaan edes eurosporttia. Hmmm. Mitä jos muuttais hotelliin viikonlopuksi.... ehkä kuitenkaan ei...

Jos menis nyt nukkumaan ja heräsi aamulla kuudelta lenkille se tekis kyllä hyvää. Kurkkukaan ei tunnu juuri nyt ihan kauhealta. Eli vois kyllä yrittää.
Huomenna on perjantai. Me tehdään kai töitä vain johonkin kolmeen. Sitten on käväistävä kaupassa ja siivottava vähän täällä kämpässä... kun on eteisessä kokolattiamatto suoraan ulkoa tullessa, niin se ei ole ihan kauhean puhdas viikon asumisen jälkeen.

St. Albans 15.2.06

klo 6:10

Tätä kellon aikaa sietää kyllä jo ihmetellä. No tilannehan on nyt sellainen, että kello on Suomessa jotain siinä kahdeksana maissa. Olen vähän niinkuin päättänyt etten käännä omaa sisästä kelloani turhaan ainakaan täysin englantilaiseksi. Katsotaan nyt kuitenkin parin päivän päästä mikä on tilanne. Joka tapauksessa takoitukseni on juosta aamuisin. Eilen juoksin sellaisen 4 kilometriä. Tänä aamuna ulkona näyttää kuitenkin erittäin sateiselta ja tuuliselta. Päätin olla juoksematta.

Eilen siis juoksin aamulla. Tuntui muuten todella pahalta. Kunto on aivan nolla tai sitä ei ole ollenkaan. Huomenna on todennäköisesti vähän erilainen sää niin voi taas juosta. Eilen totesin siinä kymmenen aikaan paikallista aikaa, etten ole vielä kirjoittanut päiväkirjaa. Väsytti jo aivan vietävästi. Ja koska olin todennut jo aiemmin mitä säätiedotus tälle päivälle lupasi, päätin jäädä kotiin ja kirjoitella tätä.

Vähintään puoleen väliin lenkkiä oli eilen kylmä yläkropassa. Se taas johtuu sitä, että unohdin ottaa pitkähihaisen aluspaidan mukaan. Normaali t-paita ja tuulipuvun takki ovat ehdottomasi liian kylmä varustus täässä säässä.

Töisää oli tänään koko päivän oli sellainen olo ettei saa mitään aikaiseksi. Katsoin naisten sprinttifinaalin netistä suorana. Me käytiin hakemassa ruokaa kaupan lämminruokatiskiltä. Ruoka oli ihan hyvää ja tulista. Todellisuudessa, kun lopetimme työt siinä kuuden aikaan, olin saanut aika hyvin aikaiseksi.

Olen alkanut syödä iltaisin täällä kämpällä. Illalla kävin vielä lyhyellä kävelyllä työkaverin kanssa. Yksi syy vielä miksi en ole juoksemassa nyt on se, että eilen illalla kurkku alkoi tuntua taas aika pahalta. Täytyy vaan toivoa että se pysyy aisoissa. Katselen tässä toisella silmällä paikallista aamu-tv:tä. Iso juttu täällä on nyt tupakoinnin täyskielto julkisilla paikoilla. Eilen parlamentti täällä päätti laista ja ensi vuoden kesään mennessä laki tulee täysin voimaan. Täällä uskotaan vahvasti, että kun ei anneta ihmisille mitään erillisiä tupakkahuoneita ravintoloihin, he lopettavat tupakoinnin. Jää vaan nähtäväksi kuinka käy.

St. Albans 13.2.06

klo 19:45

Olen nyt tällä St. Albansissa. Täältä kertomisen keksiminen on toisaalta paljon vaikeampaa kuin Libanonista. Tai ehkä se vaan on niin, ettei tälläisesta paikasta ole tottunut kertomaan ihmisille, niinkuin Libanonin tapaisista ”kauko maista” kerrotaan. Saavuin tänne eilen illalla jokus kymmentä paikallista aikaa. Ensimmäisenä tarkastin onko asunnosani puhelinta... Ei ollut. Toiseksi ryhdyin tarkastamaan onko täällä mitään mahdollisuutta saada langatonta yhteyttä nettiin. Luulin onnistuneeni, mutta verkko olikin suojattu. Eli tieto yhteyksien suhteen olen täällä aivan yhtä kurjassa jamassa iltaisin kuin Beirutissa. No kännykkä puhelut Suomeen ja takaisin ovat kuitenkin puolet halvempia, eli eiköhän tämä tästä.

Aamulla ajoimme täältä Watfortiin missä asiakkaamme sijaitsee. Sinne ajaa täältä noin tunnin. Pidimme aloitus kokouksen. Homma on vähän niinkuin pelkäsinkin. Nämä tyypit puhuvat täällä todella hyvää englantia (joka sinänsä on tosi yllättävää ;) ). Ja toisinaan on todella vaikea pysyä perässä kun asiakas selittää miksi asiat ovat niinkuin ne ovat.

Teimme töitä vain puoleenpäivään. Iltapäivällä meillä oli ”täydennys koulutusta”. Se oli ihan mielenkiitoista. Käytiin läpi kansainvälisiä tilintarkastus standardeja ja kuinka ne eroavat vanhoista Britti standardeista. En tiedä opinko enemmän vanhoista Britti standardeista vai uusista kansainvälisistä.

Ilalla käväisin vielä toimistolla. Lähinnä tarkastin sähköpostin ja katsoin kuinka Suomalaisilla on mennyt Torinossa. Käväisin myös kaupassa hakemassa jotain syötävää. Hassua oli huomata, että kaupungit sekä Suomessa, että Englannissa alkavat kuolla illalla suurinpiirtein samaan aikaan. Täällä kello on silloin seisemän ja Suomessa yhdeksän. Olin saada sokin kun huomasin pikaruokalaiden sulkevan täällä siihen aikaan. Voisi olla parempi niin Suomessakin eipä olisi niinpaljon nuorisolla hengailu paikkoja iltaisin. Olisivat ehkä kotona...

Nyt alan odotella vaimon soittoa. Sitten nukkumaan ja huomenna olen ajatellut herätä kuudelta lenkille. Suomessa kello on silloin kahdeksan. Jos se onnistuu teen siitä tavan ja näin en siirrä kelloani ollenkaan tällä ollessani. Saapa nähdä.

Beirutin jälkeen

Matkamies saapui Beirutista keskiviikkona 3.2.06 siinä kolman akaan kotiin matkustettuaan taas liian monta tuntia. Väsymys oli päälimäinen tunne.

Ensimmäinen työmatka oli takan. Alkoi näytää siltä, että tästä työstä saattaisi sittenkin nauttia. Seuraavaksi matkamies lähti kohti Britteinsaaria. Tarkemmin kohteena oli St. Albans hieman Lontoon pohjoispuolella. Siitä lisää seuraavissa posteissa....

Beirut 30.1.06

Tämän päivän tarina on ollut hyvin normaali tarkastuspäivän tarina. Kahdeksalta töihin ja puoli yhdeksältä kotiin. Välissä puolen tunnin ruokatunti. Aamiaiseksi söimme noin puolen tunnin työskentelyn jälkeen jotain hyvin libanonilaista. Se oli oikeastaan pizzataikina, joka oli voideltu öljyllä ja sen päälle oli ripoteltu joitakin yrttejä. Se oli ihan hyvää minusta.

Tarkastamme taas käyttäen rehtorin huonetta toimistonamme. Valitettavasti tänään olen tuntenut itseni todella sairaaksi. Olo on ollut lähes kuumeinen. On nuha, yskä ja pää tuntuu painavan monta kiloa normaalia enemmän. Onneksi sää on ollut tänään ainakin vähän lämpimämpi kuin eilen.

Lounaaseen mennessä olimme päässeet hyvin vauhtiin ja näytti siltä että homma saadaan hoidettua ehkä jopa kahdessa päivässä. Lounaalla kävimme paikallisessa ravintolassa. Pääruokana oli kanankoipia. Niitä kuului syödä niin, että otettiin pala rieskan tapaista leipää sormien väliin, ja sillä repäistiin lihaa kanan koivesta ja syötiin sen leivän kanssa. Oikeastaan se oli erittäin käytännöllistä ja hyvää. Ennen pääruokaa tuotiin pöytään ranskalaisiaperunoita, erilaisia keitettyjä kasviksia, kevätkääryleen näköisiä rullia joissa oli sisällää juustoa, kaalikääryleen näköisiä rullia joissa oli sisällä riisiä ja erilaisia dippejä joihin kaikkea tätä saattoi kastaa. Kaikki mitä maistoin oli hyvää. Dippejä en uskaltanut kovin paljon maistella, kun ei ikinä voi olla aivan varma, mistä ne on tehty.

Lounaan jälkeen jatkoimme töitä.

Tästä päivästä ei taida olla tämän enempää. Onneksi kohta pääsee kotiin.

Beirut 29.1.06 klo 21:23

Tänään on sitten tehty koko päivä jotakin sellaista, jota en vielä vuosi sitten olisi uskonut että Libanonissa voisi tehdä. Lähdimme tänään kampusalueelta siinä 8:30. eräs paikallinen kaveri oli tullut hakemaan meitä jeepillään. Otimme matkalta mukaamme toisen kaverin ja käänsimme nokkamme kohti vuoria.

Matkalla näin moottoritien, jollaista en ole koskaan ennen nähnyt. Moottoritien varsi oli täynnä kauppoja ja muuta. Kauppoihin ei menty minkään liittymän kautta vaan koko moottoritien varsi oli yhtä kauppojen parkkipaikkaa. Kävimme ostamassa aamiaiseksi juustokakkua. Se laitettin jonkinlaisen rieskan sisään ja syötiin. Se oli hyvää.

Ylös noustessa Beirut jäi taakse ja minä toivoin, etten pettyisi. Lopulta muutaman pienen vuoristokylän jälkeen näin lumihipuiset vuoret kaukana edessäpäin. Olo oli kuin pikku pojalla, joka näki alpit kaukaa ja toivoi että pääsisi lumille laskemaan. Hetken päästä päästiin vuokraamaan välineitä. Vuokrasin normaalien suksien, monojen ja sauvojen lisäksi aurinkolasit. Hintaa paketille tuli noin 5 euroa ja vehkeet olivat hyvälaatuisia. Sitten aloitettiin todellinen nouseminen kohti rinteitä.

Kyseisillä vuorilla käytiin erittäin raskaita tasiteluja sodan aikana syyrialaisten ja libanonilaisten välillä. Näiden taistelujen ja naapureiden välisen epäluuloisuuden muistoksi rinteiden lähellä on vieläkin armeijan tiesulku. Meitä ei kuitenkaan pysäytetty. Meille eilen kyllä teroitettiin, että passit on otettava mukaan, mutta ei niitä edes kysytty.

Kun päästiin parkkipaikalle, tajusin heti, ettei tämä olekaan mikään pikkukeskus. Ja ei muuta kun ostamaan lippuja. Muut ottivat lipun, jolla saattoi lasketella vain alarinteissä. Minä olin sitä mieltä, että jos tänne asti on tultu laskemaan, niin kyllä sitä nyt huipulla on käytävä, ja otin koko keskuksen kattavan lipun. Hinta koko päivälle noin 30 euroa. Ja ei muuta kun rinteeseen. Kello oli noin yksitoista kun mentiin ensimmäistä kertaa hissijonoon.

Erosin muiden joukosta, koska laskin, että pitää lähteä heti ylös, jos meinaa käydä siellä useammin kun kerran. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Sovimme, että näemme muiden kanssa viimeistään puoli kolme. Sitten suuntasin kohti huipulle meneviä hissejä. Keskus oli korkeuseroltaan aivan toista luokkaa verrattuna suomalaisiin rinteisiin. Rinteet olivat aika huonosti hoidettuja ja rinnemerkintöjä ei oikeastaan ollut, mutta nämä asiat eivät menoa haitanneet. Lumen koostumus oli jotain alppien ja Suomen väliltä. Joka tapauksessa off-piste ei houkutellut. Lumi ei ollut riittävän kevyttä siellä. Laskin koko päivän. Kävin morjestamassa poikia kerran päivän aikana alhaalla ja kävin huipulla neljä keraa.

Tapasin hissimatkalla useita ihmisiä niin Libanonista, Amerikasta kuin Ranskastakin. Sain moneen kertaan kuulla sen, kuinka ei pidä olettaa, että Libanonin olisi kuin muut arabimaat. Täällä kun voi kokea kaikki samat paheet kuin Euroopassa. Siksi monet muslimimiehet tulevat tänne lomalle. Siis nimenomaan kristittyjen puolelle Beirutia. Mietin joka tapauksessa taas sitä, mistä on kyse nykypäivän ”kristittynä” olemissa. Asia josta täällä ”kristityt” ovat ylpeitä, tuntuu olevan lähinnä yöelämän vapauteen ja muihin paheisiin liittyvät asiat. Mutta toisaalta siitä kai kristinuskossa pitäisi olla kysymys: nimen omaan vapaudesta valita. Valitettavasti vain tuntuu olevan, etteivät ihmiset missään päin maailmaa ole kovinkaan hyviä valitsemaan, kun he todella saavat valita.



Kun kello tuli noin kolme-puoli neljä olin jälleen alhaalla ja tulin siihen tulokseen, etten jaksa enää nousta ylös asti ja alarinteiden hisseissä on liikaa tungosta. Päivä oli aivan mahtava ja muistan miettineeni hississä useaan kertaan, että tätä on todellinen elämä, jota olen kaivannut monta vuotta. Laskettelutaidot eivät olleet kaikonneet ja oli mahtava laskea kunnon korkeuseroissa. Hissien ala-asema oli noin 2000 metriä meren pinnan yläpuolella.

Kun lähdetiin takaisin päin, päädyttiin ainakin minun elämäni yhteen pahimmista ruuhkista. Kesärenkailla ajavat Beirutilaiset ja muut laskettelijat lähtivät laskeutumaan alas serpentiiniä joka aloki jäätyä auringon laskiessa. Kesti noin kaksi tuntia päästä pois parkkipaikalta. Maaliskuussa kuulemma ihimiset ihan aidosti käyvät laskettelupäivän jälkeen uimassa välimeressä. Kun ruuhkasta oli selvitty ja käyty palauttamassa sukset.

Vielä kuumaan suihkuun ja päivä oli täydellinen. Nuha on vähän pahentunut. Toivottavasti selviän täältä kotiin ilman kuumetta.

Beirut 28.1.06

klo 23:45

Aamulla kirkkoon.... Alla kuva Beirutin arabian kielisen seurakunnan kirkontornista.

Lounaan jälkeen lähdimme erään paikallisen naisen kanssa kiertelemään Beirutin keskustaa. Siitä taitavat kuvat kertoa paremmin kuin sanat. Kävimme myös syömässä paikallisen konditorian herkkuja. Ruuat täällä eivät maksa paljoa mitään. Esimerkiksi lounaasta selviää helposti alle 3 eurolla. Beirut on todellakin kärsinyt sodasta. Monet talot ovat vieläkin luodinreikiä täynnä. No, kuvien kanssa on helpompi kertoa, millainen kaupunki todellisuudessa on. Minua eniten hämää täällä poliisit, joita on kaikkien julkisten rakennusten ulkopuolella maastopuvuissa ja rynnäkkökiväärit kädessä koko ajan ampumavalmiina.

Kun tulimme kaupungilta, olin niin väsynyt, että päätin vetäytyä hetkeksi omaan huoneeseeni. Mulla on ihan kunnon nuha ja sitä kautta väsyttää myös ihan hulluna. Kun olin levännyt hetken, menin katsomaan kun työkaveri soitteli paikallisen bändin kanssa niiden harjoituskämpällä. Ne kuulosti ihan hyvältä.

Noin kello yhdeksältä lähdettiin paikalliseen arabialaiseen ravintolaan. Täytyy sanoa, että se oli kyllä tämän matkan suurin kulttuurikokemus. Tila oli suuri halli, jossa oli yksi pitkä käytävä ja sen molemmilla puolilla oli käytävään nähden poikittain pöytiä. Ihmiset joivat ja polttivat vesipiippuja. Siellä oli myös arabialaista musiikkia soittava bändi. Joka tapauksessa se oli hauska kokemus.

Päätin, että joka matkalla pitäis yrittää päästä joku ilta näkemään paikallista iltaelämää. Nämä ihmiset ovat todella mukavia. Kaikki ovat sitä mieltä, että seuraavan kerran kun tulen tänne, vaimon pitäisi tulla mukaan. Ravintolassa musiikki oli tosi kovalla. Nyt olen takaisin huoneessa ja väsyttää ihan hulluna. Huomenna lähdetään vuorille ja toivotaan, että päästään rinteeseen.

Beirut 27.1.06

klo 22:45

Tänään oli aamulla herätys siinä klo 6:15. Ylös, ulos ja tarkastus loppuun yhdeksitoista, sitten loppupalaveriin ja lopulta puolenpäivän jälkeen päivän ensimmäinen ateria. Ruoka näytti epäilyttävältä papusössöltä, mutta odotuksiin nähden se oli ihan hyvää. Tämä oli ensimmäinen varsinainen ateriamme tällä missä majoitumme.

Ruuan jälkeen yritimme työkaverin kanssa saada tarkastuksen paperit valmiiksi ennen neljää, mutta lopulta se ei oikein onnistunut kun oltiin molemmat liian väsyneitä. Oli muuten yksi hienoimmista toimistoistani noin näköalojen suhteen.

Kävimme kävelyllä juuri ennen auringon laskua kampuksen takana olevalla kukkulalla. Näköala oli hieno. Minunkin huoneeni on merinäköalalla. En kylläkään uskalla pitää verhoja auki kun noista yksinkertaisista ikkunoista vetää aika tavalla. Ja ainakin tuntuu siltä, että jos pitää verhot kiinni, niin veto on pienempi. Joka tapuksessa mäeltä majapaikkamme takaa on todella kaunis näkymä välimerelle ja Beirut jää mäen ja meren väliin.

Kävelyn jälkeen oli vuorossa toinen ruokailu täällä majapaikassa. Nämä ruuat täällä näyttävät epäilyttäviltä, mutta maku on kylläkin ihan hyvä. Toisen ruokailun aikana sain luvan antaa ruokalan pitäjän puhelinnumeron vaimolle niin, että hän saattoi soittaa minulle. On tosi kurjaa, kun toinen sairastaa kotona. Tiedostin myös sen, että näistä viikonlopuista tulee kaikkein vaikeimmat. (Mulla ei ole nyt suurta ongelmaa tänä viikonloppuna. Meidät viedään huomenna kaupungille. Pääsee ottamaan valokuvia kupungista myös päiväsaikaan. Ja sunnuntaina mennään laskettelemaan.) Oli inhotava käyttää toiseten puhelinta vaikka tiesikin, ettei siitä tule hänelle ylimääräisiä kustannuksia. Joka tapauksessa odotan kuin hullu puuroa sitä, kun pääsee asumaan johonkin paikkaan, jossa on puhelin tai jopa toimiva internet. On oikeastaan hassua, miten nopeasti on oppinut arvostammaan aivan uudella tavalla uuden teknologian etuja.

Iltaruuan jälkeen kävin hakemassa kameraan uudet patterit, jotka olin hankkinut aiemmin päivällä. Tai siis oikeastaan, jos totta puhutaan, hankin kahdetkin uudet patterit. Opin yhden matkailijan läksyn tänään. Älä osta halpoja paristoja. Koulua, jota olemme tarkastaneet, vastapäätä on kioski. Minä menin ostamaan pattereita sieltä... yksin ilman paikallista asiantuntijaa. Ostin paristot. En nähnyt mitään tuntemaani merkkiä, joten otin vain jotkut. No kuusi AA patteria maksoi siinä 0,6 dollaria. Laitoin uudet patterit kameraan. Otin yhden kuvan ja se niistä pattereista. Nyt kävin kysymässä visatuneena isännältämme, että mistä täältä löytää Duraceleja tai jotain muita todellisia pattereita. Hän neuvoi ja kävin ostamassa kuusi AA patteria hintaan 4 dollaria. No ne ovat ainakin riittäneet tähän saakka.

Siitä kauppareissusta on kerrottava vielä sellainen yksityiskohta, että kun olin menossa sinne toiseen kauppaan, minun oli ylitettävä yksi vilkkaasti liikennöity katu. Arastelin sitä hieman aluksi, mutta sitten tajusin, miten homma toimii. Jos jalankulkija ei vain kävele autojen väliin, häntä ei kukaan päästä, mutta jos kävelee vain päätäväisesti (ei tyhmästi suin päin) eteenpäin, autot odottavat, että pääset turvallisesti tien yli.

Kun olin hakenut patterit, oli iltahartauden alkuun vielä noin viisi minuuttia. En muista pitkään aikaan nauttineeni niin paljoa yksin hiljaisuudessa kävelystä, kun kävelin hieman kiertokautta asunnoltamme ruokasaliin, jossa hartaus pidettiin. Hartaus oli hyvä. Se käsitteli sitä, kuinka emme ole koskaan yksin. Aika hyvä näin yksinöiselle tarkastajille. Pääosa hartautta oli kuitenkin ylistystä. Paikalla oli noin 30 ihmistä. Oli mukavaa, kun minut pyydettiin pöytään, jossa ei ollut ketään joka olisi tällä kertaa asiakkaani täällä. Se todellakin tuntui hyvältä ja vieraanvaraiselta. Muutenkin tilaisuudessa oli hyvin kodikas ja lämmin tunnelma. Tunsi kuuluvansa johonkin samaan juttuun kuin nämä ihmiset. Oli jännittävää huomata olevansa todellakin osa suuren suurta perhettä.

Työkaveri soitti rumpuja ylistysbändissä (rumpali ja kitaristi). Hän on taitava rumpali. Hänet esiteltiin tarkastajana ja rumpalina, ja minut tarkastajana ja ääniteknikkona. Se tuntui aika hyvältä. Hartauden jälkeen juttelin joidenkin täkäläisten kanssa niitä näitä. Sovittiin huominen ohjelma ja lähdettiin takaisin huoneeseen päin. Kello oli noin yhdeksän ja työkaveri esiteli valokuvakokoelmaansa koneelta ja minä ylpeänä esittelin aarrettani siis iPodia. Yhtäkkiä huomasin kellon olevan yli kymmenen. Kun katsoin kännykkää, näin että äänet olivat vahingossa jääneet pois päältä ja Riikka oli yrittänyt soittaa minulle. Kun yritin soittaa hänelle, oli puhelin jo poissa päältä. Harmitti kun olin unohtanut kännykän äänettömälle. No, aina ei voi voittaa.

Olen yllätyksekseni huomannut, miten mukavaa kirjoittaminen voi olla. Kai se kelpaa tämäkin, kun ei ole muutakaan tapaa ilmaista itseään omalla kielellään täällä.

Tänään on ollut flunssan ensioireita. Toivottavasti tämä tästä. Onneksi tuli nuo villasukat mukaan. Siis en muista, koska olisin tehnyt työtä ulkotakki päällä sisällä tai siis itse asiassa olen täällä joka paikassa ulkotakki päällä. Paitsi sängyssä. Harmi, kun ei ole mitään vitamiineja mukana. Pitää muistaa seuraavaan maahan.

Beirut 26.1.06

klo 22:00

Tänään nukuin aamulla pommiin oikein kunnolla. Työkaveri tuli herättämään silloin, kun olisi pitänyt olla jo alhaalla. No, ajoin parran nopeasti ja olin lähtövalmis kymmenessä minuutissa. Syy pommiin nukkumiseen oli puhelimessa. Jostain syystä akku oli loppunut yöllä vaikka illalla se ei edes valittanut yhtään. Vahinko ei ollut suuri, koska auto, jolla menimme sinne koululle, oli myös noin kymmenen minuuttia myöhässä.

Koululla oli myyjäiset paikallisten orpojen hyväksi. Systeemi toimi niin, että saatoit kerätä lautaselle mitä ikinä halusit ja maksaa mitä ikinä halusit. Pisti vähän mietteliääksi kun viidestä dollarista alettiin antaa vaihtorahaa ja paikalliset olivat kovin otettuja että maksoimme niin paljon. Todellisuudessa lounas täällä maksaa noin 3–4 dollaria. No, ruuat joita otin lautaselle, eivät olleet niin hyvä kuin paikallisissa ravintoloissa, mutta ne olivat ok. Jälkeenpäin vatsa on ollut vähän löysällä, mutta ei kovin pahasti.

Tänään olen tehnyt löytöjä. On tullut todella taas sellaista tarkastamisen riemua, jota muistan tunteneeni Hämeenlinnan aikana aina tarkastuksilla. Tarkastaminen on siis ollut kivaa. Vaikka päivät ovat pitkiä, tekemistä on niin paljon, ettei sitä ehdi miettiä. Illalla on vaan tyytyväinen kun ei tarvitse kauaa ihmetellä yöpaikassa mitä tehdä.

Eipä tässä varmaan tänään enempää. On vaikea muistaa kirjoittaa edes puolta siitä mitä on päivän aikana ajatellut.

Ai niin Äiti halusi tietää jotain säästä. Täällä on ollut aika sateista. Ilman lämpötila on varmaan jossain 10 C tienoilla. Toisaalta sisällä ei ole kovinkaan paljon lämpimämpää. Eli todellisuudessa olen tänäänkin tehnyt töitä puvussa ulkotakki päällä eikä ole ollut kuuma. Itse asiassa jos aurinko paistaa, sisällä on paljon kylmempi kuin ulkona. Toivottavasti huomenna on paremmin aikaa kirjoitella. Huomenna on kuitenkin töihin lähtö jo klo 7 eli on parasta alkaa nukkua.

Beirut 25.1.06

klo 21:40

Jos eilen oli ensimmäinen varsinainen työpäivä, on tänään ollut ensimmäinen varsinainen tarkastuspäivä. Tänään olen myös huomannut, että minulla on paljon annettavaa tälle työyhteisölle ja myös näille yhteisöille joita me tarkistetaan. Itsearvostukselle se on tehnyt hyvää. Enää ei tunnu siltä kuin olisi pikkupoikana lähtenyt suureen maailmaan ilman rahaa... No olipa se huono vertaus, mutta kuitenkin. Tänään olen oppinut myös paljon uusia asioita ja huomannut kuinka nopeasti kieli kehittyy tällaisessa työssä.

Tänään työpäivä alkoi kahdeksalta. Aluksi pidimme parin tunnin palaverin koulun talouspäälikön kanssa tässä majapaikkamme lähellä. Tehokaan palaverin pitäminen hänen kanssaan tuntui olevan täysin mahdotonta. Ensinnäkin hänen luonaan juoksi jatkuvasti jos jonkinlaista väkeä kysymässä milloin mitäkin. (Näyttää olevan maan tapa, että ketä vaan voi häiritä koska vaan. Riippumatta siitä mitä hän on tekemässä.) Hauskinta oli, että ihmiset saattoivat vaan jäädä istumaan sinne hänen toimistoonsa kuuntelemaan meidän palaveriamme, eikä hänellä tuntunut olevan kovinkaan suurta ongelmaa sen kanssa. No meillä oli... Toiseksi hänen puhelimensa soi koko ajan, eikä hän osannut olla vastaamatta siihen. Eli käytännössä pidimme, ehkä noin puolen tunnin palaverin joka vei kaksi tuntia.

Palaverin jälkeen lähdimme siirtymään kohti varsinaista tarkastuspaikkaamme toiselle puolella kaupunkia. Matkalla pysähdyimme syömään erääseen paikalliseen pikaruokapaikkaan. Libanonilainen ruoka on hyvää. Täällä tunnutaan syövän todella paljon erilaisia täytettyjä leipiä. Vähän kuin täytetyin patongin ja hampurilaisen välimuotoja... siis näitä ainakin meille on syötetty. Lisäksi täällä on näitä rullakebabin ja tortillan välimuotoja. Onhan näillekin olemassa joku nimi, mutta en edelleenkään muista minulle uusia nimiä, olivat ne sitten ihmisten tai ruokien.

Illalla olin takaisin majapaikassa vähän ennen yhdeksää. Kävelin vähän aikaa sateessa. Olisin halunnut päästä juoksemaan, mutta sadesää ei innostanut kuitenkaan. Ehkä vielä joku ilta kun tullaan vähän aikaisemmin takaisin.

Vaimon kanssa oli taas kiva jutella. Tänään ei ole ollut niin kova ikäväkään kuin eilen. Ehkä tämä taas tästä. On hauskaa kun on saanut myös viestejä muilta tärkeiltä ihmisiltä.

Oikeastaan en ole pelännyt täällä vielä hetkeäkään vaikka poliisiit ovat hampaisiin asti aseistettuja ja talojen seinissä on luodin reikiä. Eilen illalla kävimme myös viimeisimmän pommi atentaatin tuohamalla aluella. Räjähdyksen on tarvinnut olla valtava. Tai sitten osa tuhosta on jäänyt sodan ajalta eikä edellisestä pommista.

Vasemmalla kuvassa paikallista sähköjohdotusta ja luodin reikiä talon seinässä.

Beirut 24.1.06

klo 9:45

Eilen lähdin Jyväskylästä 12 aikoihin. Lähtö oli vaikea. Mutta mulle ei ehkä ihan niin vaikea kuin ensimmäinen matka. Musta tuntuu kuitenkin siltä, että vaimolle tämä oli vaikeampi kuin ensimmäinen. Lensin Jyväskylästä ensin Helsinkiin ja sieltä Frankfurtiin. Lennolla oli ajoitain pilvetön taivas ja saatoin nähdä Saksalaista maisemaa ilmasta käsin. Jänittävää oli huomata miten pieneltä talot näyttivät sieltä. Mieleen tuli ajatus siitä, että vaikka me näytämme aivan muurahaisilta tuolta ylhäältä Jumalalle olemme kaikki kuitenkin korvaamattomia. Frankfurtissa oli noin viiden tunnin odotus. Odottelu sujui kävelyn ja istuskelun merkeissä. Se oli yllättävän yes. Tapasin myös muutamia Suomalaisia siellä. Erityisesti mieleen jäi kaksi naista jotka olivat eksyneet kentällä ja sain autaa heitä löytämään tien takaisin terminaaliin josta Suomen koneet lähtivät. Kentällä tuntia ennen koneen lähtöä tapasin myös työkaverini joka on Englannista. Ja eikun lennolle kohti Beirutia. Kun saavuimme perille laskin, että olin ollut matkalla yli 13 tuntia. Työkaveri nauroi, että olisi kannattanut lentää mielummin vaikka Austraaliaan.

Beirutin kentällä kaikki sujui ilman sen kummempia hankaluuksia. Kaikki toimi yllättävän länsimaisesti. Meitä oli vastassa mukava nuorimies. Emme kuitenkaan tahtoneet mahtua hänen autoonsa. Pukupusssi sylissä majapaikalle. Kaveri oli todella mukava ja me pääsimme nopeasti perille öisessä Beirutissa. Shokki oli melkoinen kun avasin huoneeni oven. Sisällä oli kylmän kostea ilma ja puhelin pistoketta ei näkynyt missään. Ne olivat oikeastaan kaksi asiaa joita olisin vain toivonut. Tavan pitää vaimoon yhteyttä ja lämpöä. Eli voi kai sanoa, että sisäistä ja ulkoista lämpöä. Löysin kuitenkin huoneesta sähköpatterin jonka laitoin päälle. Oli kuitenkin aika vaikea nukahtaa vieraissa äänissä kylmän kosteassa sänngyssä kun huomisen ajatukset tahtoivat sekoittaa pään. Sovimme työkaverin kanssa illalla että hän tulee koputtelemaan oveani noin 10.45 tänään.

Kun sain unen päästä kiinni nukuin hyvin. Esimmäisen kerran heräsin pian 7 jälkeen. En tiedä mihin. Oli vaikea nukahtaa uudelleen. Mietin ettei tällä oleminen tunnut juuri nyt hyvältä eikä pahalta. Kai täällä voi siis olla sen 10 päivää tai jotain. Nukahdin kuitenkin ja heräsin uudelleen vasta 9 jälkeen. Luin pätkän Raamattua ja aloin kirjoittaa tätä. Olen tässä pohtinut, että tästä tulee pitkä ja vaikea viikko jos en saa jutella Riikan kanssa riitävän usein ( kerran päivässä). Ikävä valtaa mielen, mutta toisaalta seikkailu, josta ei voi enää kieltäytyä odottaa. Kello alkaa olla vartin yli kymmenen pitäisi varmaan pukea ja lähteä syömään. Katsotaan illalla jos kirjoittelisin lisää.


klo 21:30

Nyt on ensimmäinen varsinainen tarkastuspäivä takana. Paljon opittavaa jos tätä aikoo tehdä työnään. Ensinnäkin on opittava kokonaan uusi kieli Talous englanti. On kai sanottava, että jos olisi halunnut päästä helpolla olisi voinut jäädä johokin suomalaiseen systeemiin työhön voisi ainkin puhua omalla kielellään muista kuin työasioista vapaa ajalla. Se kai tuntuu tällä hetkellä vaikeimmalata, että ei osaa ilmaista itseään täysin.

Mitä tänään on tapahtunut. Sen jälkeen kun lopetin aamulla kirjoitamisen kävimme Warrenin kanssa syömässä Brunssin. Warren esitteli minulle myös kampusaluetta jolla asumme. Tämä alue jolla asumme on todella kauniilla paikalla lähellä Beirutin keskustaa. Tai no olen nähnyt elämässäni paljon kauniinpiakin paikkoja, mutta tämä on kaunis verrattuna ympäristöön.

Ensi vaikutelma Libanonilaisista minulle on erittäin hyvä. He ovat temperamettisia, mutta silti hyvin ystävällisiä ja auttavaisia. Ensimmäsien päivien perusteella voin myös sanoa, että Libnonilainen ruoka on minusta erittäin hyvää.

Söimme siis brunsimme se piti sisällään salaattia, pastaa ja ranskalaisia. Pasta oli erikoista mutta ihan hyvää. Ranskalaiset oli ranskalaisia ja salaattiin oli laitettu pahan makuista öljyä. Ruuan jälkeen erittäin ystävällinen Libanonilais mies ajoi meidät varsinaisen asikkaamme luo muslimi osaan kaupunkia.

Kaupunkin läpi ajaminen oli todellakin kultuuri elämys minulle. Jo yksin liikenne muistutti enemmän kaaosta kuin liikennettä. Liikennettä on vaikea selittää, mutta kenties kuvaus siitä jos laitat Jyväskylässä mille hyvänsä kadulle vähintää kolme autoa rinnakain + pari skootteria väliin sekä muutaman ihmisen kävelemään vielä autojen välissä. Matkalla totesin kuskillemme, että minusta näyttää ettei täällä ole liikkenne sääntöjä. Hän totesi ettei niitä olekkaan, mutta kaikki silti tietävät mitä tehdä. Toinen elämys oli nähdä kaupunki itsesään. Kaupunki on kuin uudesti syntynyt aave. On hassun näköistä kun vierekkäisillä tonteilla on aivan luhistumis pisteessä olevia taloja ja losisteliaita kansainvälisten pakkien kontoreita. Näyteikkunat näyttävät länsi maisilta. Rakennukset muuten ”arabeilta”. Yksi asia josta olen ollut hämmästynyt on se, että täällä näkee yhtä paljon alastomuutta tienvarsi mainoksissa kuin Suomessa tai ehkä jopa enemmän. Olisin kuvitellut ettei tässä osassa maailmaa sellainen käy päinsä. Kuskimme kertoi, että Kristittyjen kaupungin osassa mainkset saavat olla ihan rauhassa, mutta muslimi osassa ihmiset usein maalaavat joitakin osia kuvasta piiloon. Mietiskelen lisääkö se naisten vapautta, että heidän eroottisuudellaan voidaan myydä tuotteita? Nopeasti ajateltuna en usko sen lisäävän.

Ensimmäisenä asikkaana täällä on noin 700 oppilaan tarha, peruskoulu, lukio. Kolu näytää toimivan suomalaisittain aika ahtaissa tiloissa, mutta sillä on kuulemma ollut parhaimmillaan yli 900 oppilasta... Kaikki on siis suhteellista. Täältä kotiin yhteyden pitäminen on joko kallista tai hankalaa ja useimmissa tilanteissa se on molempia yhtä aikaa. Emme saa internet yhteyttä kouluta ulkomailmaan jostakin syystä heidän järjestelmänsä ei pidä meidän järjestelmästämme. Toisinaan kyllä tuntuu siltä että heiltä puuttuu myös tieto taito asioiden hoitamiseen. Puhelut täältä Suomeen ja Suomesta tänne maksavat omaisuuden oneksi keksin että Riikka voi soitaa koululle kun olemme siellä. Elän myös toivossa että kun eräät tärkeä ihminen ovat lähteneet täältä saamme itsellemme asunnon jossa on puhelin. Olisi niin ihanaa jutelle Riikan kanssa kaikessa rauhassa kun puhelu ei maksaisi kuin 10 senttiä 1,40 euron per minuuti sijaan.

Itse työssä on hirveän paljon opittavaa toivon vain, että kykenen omaksumaan sen omassa tahdissani joka kai on normaalisti aika nopea. Vaikeimmalta tuntuu kuitenkin sanaston oppiminen pitäsi keksiä jostain hyvä tietokoneessa kuljetettava taloussanasto.

Viiden aikaan söimme Libanonilaita pika ruokaa se oli kai jonkin Libanonilainen kebab rulla. Niitä oli kaksi per pää ja ne olivat aivan loistavan makuisia. Kuuden aikaan taisimme lähteä takaisin asunnolle. Ajoimme keskustan läpi se oli osittain todella loistelias ja osittain siitä on tulossa todella loistelias. Toivottavasti meillä on vaikka viikonloppuna aikaa nähdä lähemmin sitä. Saisi ainakin pari kuvaa siitä.

Tulimme takaisin yöpaikalle ja kävimme työkaverin kanssa kävelyllä kapuksen yläpuolella mistä avautuu mahtava näkymä koko Beirutin ylle. Sitten teimme vielä tunnin töitä. Koti ikävä on ollut tänään jossain määrin käsin kosketeltava johtunee osittain siitä kun on ollut todella väsynyt. Kymmenen minuutin pika puhelu vaimolle auttoi vähän... ja tämän kirjoittaminen auttoi lisää. Saatan katsoa vielä Columboa yhden jakson illan päätteeksi niin ei tule sellainen olo, että on turhaan roudannut ne tänne. Tai ehkä on sittenkin syytä nukkua yksi yö kunnolla tässä välissä. Täytyy vielä miettiä.

INTRO Matkamiehen matkoille

Matkamies aloitti matkailun tammikuussa. Ensimmäinen matka suuntautui kohti Sveitsiä. Ja sitä seurasi matka Libanoniin. Sveitsin reisulta ei matkamies tehnyt vielä muistiinpanoja. Mutta seuraavassa sarja Libanoni muistiinpanoja kuvilla kaunistettuna.