Jos eilen oli ensimmäinen varsinainen työpäivä, on tänään ollut ensimmäinen varsinainen tarkastuspäivä. Tänään olen myös huomannut, että minulla on paljon annettavaa tälle työyhteisölle ja myös näille yhteisöille joita me tarkistetaan. Itsearvostukselle se on tehnyt hyvää. Enää ei tunnu siltä kuin olisi pikkupoikana lähtenyt suureen maailmaan ilman rahaa... No olipa se huono vertaus, mutta kuitenkin. Tänään olen oppinut myös paljon uusia asioita ja huomannut kuinka nopeasti kieli kehittyy tällaisessa työssä.
Tänään työpäivä alkoi kahdeksalta. Aluksi pidimme parin tunnin palaverin koulun talouspäälikön kanssa tässä majapaikkamme lähellä. Tehokaan palaverin pitäminen hänen kanssaan tuntui olevan täysin mahdotonta. Ensinnäkin hänen luonaan juoksi jatkuvasti jos jonkinlaista väkeä kysymässä milloin mitäkin. (Näyttää olevan maan tapa, että ketä vaan voi häiritä koska vaan. Riippumatta siitä mitä hän on tekemässä.) Hauskinta oli, että ihmiset saattoivat vaan jäädä istumaan sinne hänen toimistoonsa kuuntelemaan meidän palaveriamme, eikä hänellä tuntunut olevan kovinkaan suurta ongelmaa sen kanssa. No meillä oli... Toiseksi hänen puhelimensa soi koko ajan, eikä hän osannut olla vastaamatta siihen. Eli käytännössä pidimme, ehkä noin puolen tunnin palaverin joka vei kaksi tuntia.
Palaverin jälkeen lähdimme siirtymään kohti varsinaista tarkastuspaikkaamme toiselle puolella kaupunkia. Matkalla pysähdyimme syömään erääseen paikalliseen pikaruokapaikkaan. Libanonilainen ruoka on hyvää. Täällä tunnutaan syövän todella paljon erilaisia täytettyjä leipiä. Vähän kuin täytetyin patongin ja hampurilaisen välimuotoja... siis näitä ainakin meille on syötetty. Lisäksi täällä on näitä rullakebabin ja tortillan välimuotoja. Onhan näillekin olemassa joku nimi, mutta en edelleenkään muista minulle uusia nimiä, olivat ne sitten ihmisten tai ruokien.
Illalla olin takaisin majapaikassa vähän ennen yhdeksää. Kävelin vähän aikaa sateessa. Olisin halunnut päästä juoksemaan, mutta sadesää ei innostanut kuitenkaan. Ehkä vielä joku ilta kun tullaan vähän aikaisemmin takaisin.
Vaimon kanssa oli taas kiva jutella. Tänään ei ole ollut niin kova ikäväkään kuin eilen. Ehkä tämä taas tästä. On hauskaa kun on saanut myös viestejä muilta tärkeiltä ihmisiltä.
Oikeastaan en ole pelännyt täällä vielä hetkeäkään vaikka poliisiit ovat hampaisiin asti aseistettuja ja talojen seinissä on luodin reikiä. Eilen illalla kävimme myös viimeisimmän pommi atentaatin tuohamalla aluella. Räjähdyksen on tarvinnut olla valtava. Tai sitten osa tuhosta on jäänyt sodan ajalta eikä edellisestä pommista.Vasemmalla kuvassa paikallista sähköjohdotusta ja luodin reikiä talon seinässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti