Beirut 29.1.06 klo 21:23

Tänään on sitten tehty koko päivä jotakin sellaista, jota en vielä vuosi sitten olisi uskonut että Libanonissa voisi tehdä. Lähdimme tänään kampusalueelta siinä 8:30. eräs paikallinen kaveri oli tullut hakemaan meitä jeepillään. Otimme matkalta mukaamme toisen kaverin ja käänsimme nokkamme kohti vuoria.

Matkalla näin moottoritien, jollaista en ole koskaan ennen nähnyt. Moottoritien varsi oli täynnä kauppoja ja muuta. Kauppoihin ei menty minkään liittymän kautta vaan koko moottoritien varsi oli yhtä kauppojen parkkipaikkaa. Kävimme ostamassa aamiaiseksi juustokakkua. Se laitettin jonkinlaisen rieskan sisään ja syötiin. Se oli hyvää.

Ylös noustessa Beirut jäi taakse ja minä toivoin, etten pettyisi. Lopulta muutaman pienen vuoristokylän jälkeen näin lumihipuiset vuoret kaukana edessäpäin. Olo oli kuin pikku pojalla, joka näki alpit kaukaa ja toivoi että pääsisi lumille laskemaan. Hetken päästä päästiin vuokraamaan välineitä. Vuokrasin normaalien suksien, monojen ja sauvojen lisäksi aurinkolasit. Hintaa paketille tuli noin 5 euroa ja vehkeet olivat hyvälaatuisia. Sitten aloitettiin todellinen nouseminen kohti rinteitä.

Kyseisillä vuorilla käytiin erittäin raskaita tasiteluja sodan aikana syyrialaisten ja libanonilaisten välillä. Näiden taistelujen ja naapureiden välisen epäluuloisuuden muistoksi rinteiden lähellä on vieläkin armeijan tiesulku. Meitä ei kuitenkaan pysäytetty. Meille eilen kyllä teroitettiin, että passit on otettava mukaan, mutta ei niitä edes kysytty.

Kun päästiin parkkipaikalle, tajusin heti, ettei tämä olekaan mikään pikkukeskus. Ja ei muuta kun ostamaan lippuja. Muut ottivat lipun, jolla saattoi lasketella vain alarinteissä. Minä olin sitä mieltä, että jos tänne asti on tultu laskemaan, niin kyllä sitä nyt huipulla on käytävä, ja otin koko keskuksen kattavan lipun. Hinta koko päivälle noin 30 euroa. Ja ei muuta kun rinteeseen. Kello oli noin yksitoista kun mentiin ensimmäistä kertaa hissijonoon.

Erosin muiden joukosta, koska laskin, että pitää lähteä heti ylös, jos meinaa käydä siellä useammin kun kerran. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Sovimme, että näemme muiden kanssa viimeistään puoli kolme. Sitten suuntasin kohti huipulle meneviä hissejä. Keskus oli korkeuseroltaan aivan toista luokkaa verrattuna suomalaisiin rinteisiin. Rinteet olivat aika huonosti hoidettuja ja rinnemerkintöjä ei oikeastaan ollut, mutta nämä asiat eivät menoa haitanneet. Lumen koostumus oli jotain alppien ja Suomen väliltä. Joka tapauksessa off-piste ei houkutellut. Lumi ei ollut riittävän kevyttä siellä. Laskin koko päivän. Kävin morjestamassa poikia kerran päivän aikana alhaalla ja kävin huipulla neljä keraa.

Tapasin hissimatkalla useita ihmisiä niin Libanonista, Amerikasta kuin Ranskastakin. Sain moneen kertaan kuulla sen, kuinka ei pidä olettaa, että Libanonin olisi kuin muut arabimaat. Täällä kun voi kokea kaikki samat paheet kuin Euroopassa. Siksi monet muslimimiehet tulevat tänne lomalle. Siis nimenomaan kristittyjen puolelle Beirutia. Mietin joka tapauksessa taas sitä, mistä on kyse nykypäivän ”kristittynä” olemissa. Asia josta täällä ”kristityt” ovat ylpeitä, tuntuu olevan lähinnä yöelämän vapauteen ja muihin paheisiin liittyvät asiat. Mutta toisaalta siitä kai kristinuskossa pitäisi olla kysymys: nimen omaan vapaudesta valita. Valitettavasti vain tuntuu olevan, etteivät ihmiset missään päin maailmaa ole kovinkaan hyviä valitsemaan, kun he todella saavat valita.



Kun kello tuli noin kolme-puoli neljä olin jälleen alhaalla ja tulin siihen tulokseen, etten jaksa enää nousta ylös asti ja alarinteiden hisseissä on liikaa tungosta. Päivä oli aivan mahtava ja muistan miettineeni hississä useaan kertaan, että tätä on todellinen elämä, jota olen kaivannut monta vuotta. Laskettelutaidot eivät olleet kaikonneet ja oli mahtava laskea kunnon korkeuseroissa. Hissien ala-asema oli noin 2000 metriä meren pinnan yläpuolella.

Kun lähdetiin takaisin päin, päädyttiin ainakin minun elämäni yhteen pahimmista ruuhkista. Kesärenkailla ajavat Beirutilaiset ja muut laskettelijat lähtivät laskeutumaan alas serpentiiniä joka aloki jäätyä auringon laskiessa. Kesti noin kaksi tuntia päästä pois parkkipaikalta. Maaliskuussa kuulemma ihimiset ihan aidosti käyvät laskettelupäivän jälkeen uimassa välimeressä. Kun ruuhkasta oli selvitty ja käyty palauttamassa sukset.

Vielä kuumaan suihkuun ja päivä oli täydellinen. Nuha on vähän pahentunut. Toivottavasti selviän täältä kotiin ilman kuumetta.