19 helmikuuta 2006

Beirut 28.1.06

klo 23:45

Aamulla kirkkoon.... Alla kuva Beirutin arabian kielisen seurakunnan kirkontornista.

Lounaan jälkeen lähdimme erään paikallisen naisen kanssa kiertelemään Beirutin keskustaa. Siitä taitavat kuvat kertoa paremmin kuin sanat. Kävimme myös syömässä paikallisen konditorian herkkuja. Ruuat täällä eivät maksa paljoa mitään. Esimerkiksi lounaasta selviää helposti alle 3 eurolla. Beirut on todellakin kärsinyt sodasta. Monet talot ovat vieläkin luodinreikiä täynnä. No, kuvien kanssa on helpompi kertoa, millainen kaupunki todellisuudessa on. Minua eniten hämää täällä poliisit, joita on kaikkien julkisten rakennusten ulkopuolella maastopuvuissa ja rynnäkkökiväärit kädessä koko ajan ampumavalmiina.


Kun tulimme kaupungilta, olin niin väsynyt, että päätin vetäytyä hetkeksi omaan huoneeseeni. Mulla on ihan kunnon nuha ja sitä kautta väsyttää myös ihan hulluna. Kun olin levännyt hetken, menin katsomaan kun työkaveri soitteli paikallisen bändin kanssa niiden harjoituskämpällä. Ne kuulosti ihan hyvältä.

Noin kello yhdeksältä lähdettiin paikalliseen arabialaiseen ravintolaan. Täytyy sanoa, että se oli kyllä tämän matkan suurin kulttuurikokemus. Tila oli suuri halli, jossa oli yksi pitkä käytävä ja sen molemmilla puolilla oli käytävään nähden poikittain pöytiä. Ihmiset joivat ja polttivat vesipiippuja. Siellä oli myös arabialaista musiikkia soittava bändi. Joka tapauksessa se oli hauska kokemus.

Päätin, että joka matkalla pitäis yrittää päästä joku ilta näkemään paikallista iltaelämää. Nämä ihmiset ovat todella mukavia. Kaikki ovat sitä mieltä, että seuraavan kerran kun tulen tänne, vaimon pitäisi tulla mukaan. Ravintolassa musiikki oli tosi kovalla. Nyt olen takaisin huoneessa ja väsyttää ihan hulluna. Huomenna lähdetään vuorille ja toivotaan, että päästään rinteeseen.

Ei kommentteja: