Beirut 24.1.06

klo 9:45

Eilen lähdin Jyväskylästä 12 aikoihin. Lähtö oli vaikea. Mutta mulle ei ehkä ihan niin vaikea kuin ensimmäinen matka. Musta tuntuu kuitenkin siltä, että vaimolle tämä oli vaikeampi kuin ensimmäinen. Lensin Jyväskylästä ensin Helsinkiin ja sieltä Frankfurtiin. Lennolla oli ajoitain pilvetön taivas ja saatoin nähdä Saksalaista maisemaa ilmasta käsin. Jänittävää oli huomata miten pieneltä talot näyttivät sieltä. Mieleen tuli ajatus siitä, että vaikka me näytämme aivan muurahaisilta tuolta ylhäältä Jumalalle olemme kaikki kuitenkin korvaamattomia. Frankfurtissa oli noin viiden tunnin odotus. Odottelu sujui kävelyn ja istuskelun merkeissä. Se oli yllättävän yes. Tapasin myös muutamia Suomalaisia siellä. Erityisesti mieleen jäi kaksi naista jotka olivat eksyneet kentällä ja sain autaa heitä löytämään tien takaisin terminaaliin josta Suomen koneet lähtivät. Kentällä tuntia ennen koneen lähtöä tapasin myös työkaverini joka on Englannista. Ja eikun lennolle kohti Beirutia. Kun saavuimme perille laskin, että olin ollut matkalla yli 13 tuntia. Työkaveri nauroi, että olisi kannattanut lentää mielummin vaikka Austraaliaan.

Beirutin kentällä kaikki sujui ilman sen kummempia hankaluuksia. Kaikki toimi yllättävän länsimaisesti. Meitä oli vastassa mukava nuorimies. Emme kuitenkaan tahtoneet mahtua hänen autoonsa. Pukupusssi sylissä majapaikalle. Kaveri oli todella mukava ja me pääsimme nopeasti perille öisessä Beirutissa. Shokki oli melkoinen kun avasin huoneeni oven. Sisällä oli kylmän kostea ilma ja puhelin pistoketta ei näkynyt missään. Ne olivat oikeastaan kaksi asiaa joita olisin vain toivonut. Tavan pitää vaimoon yhteyttä ja lämpöä. Eli voi kai sanoa, että sisäistä ja ulkoista lämpöä. Löysin kuitenkin huoneesta sähköpatterin jonka laitoin päälle. Oli kuitenkin aika vaikea nukahtaa vieraissa äänissä kylmän kosteassa sänngyssä kun huomisen ajatukset tahtoivat sekoittaa pään. Sovimme työkaverin kanssa illalla että hän tulee koputtelemaan oveani noin 10.45 tänään.

Kun sain unen päästä kiinni nukuin hyvin. Esimmäisen kerran heräsin pian 7 jälkeen. En tiedä mihin. Oli vaikea nukahtaa uudelleen. Mietin ettei tällä oleminen tunnut juuri nyt hyvältä eikä pahalta. Kai täällä voi siis olla sen 10 päivää tai jotain. Nukahdin kuitenkin ja heräsin uudelleen vasta 9 jälkeen. Luin pätkän Raamattua ja aloin kirjoittaa tätä. Olen tässä pohtinut, että tästä tulee pitkä ja vaikea viikko jos en saa jutella Riikan kanssa riitävän usein ( kerran päivässä). Ikävä valtaa mielen, mutta toisaalta seikkailu, josta ei voi enää kieltäytyä odottaa. Kello alkaa olla vartin yli kymmenen pitäisi varmaan pukea ja lähteä syömään. Katsotaan illalla jos kirjoittelisin lisää.


klo 21:30

Nyt on ensimmäinen varsinainen tarkastuspäivä takana. Paljon opittavaa jos tätä aikoo tehdä työnään. Ensinnäkin on opittava kokonaan uusi kieli Talous englanti. On kai sanottava, että jos olisi halunnut päästä helpolla olisi voinut jäädä johokin suomalaiseen systeemiin työhön voisi ainkin puhua omalla kielellään muista kuin työasioista vapaa ajalla. Se kai tuntuu tällä hetkellä vaikeimmalata, että ei osaa ilmaista itseään täysin.

Mitä tänään on tapahtunut. Sen jälkeen kun lopetin aamulla kirjoitamisen kävimme Warrenin kanssa syömässä Brunssin. Warren esitteli minulle myös kampusaluetta jolla asumme. Tämä alue jolla asumme on todella kauniilla paikalla lähellä Beirutin keskustaa. Tai no olen nähnyt elämässäni paljon kauniinpiakin paikkoja, mutta tämä on kaunis verrattuna ympäristöön.

Ensi vaikutelma Libanonilaisista minulle on erittäin hyvä. He ovat temperamettisia, mutta silti hyvin ystävällisiä ja auttavaisia. Ensimmäsien päivien perusteella voin myös sanoa, että Libnonilainen ruoka on minusta erittäin hyvää.

Söimme siis brunsimme se piti sisällään salaattia, pastaa ja ranskalaisia. Pasta oli erikoista mutta ihan hyvää. Ranskalaiset oli ranskalaisia ja salaattiin oli laitettu pahan makuista öljyä. Ruuan jälkeen erittäin ystävällinen Libanonilais mies ajoi meidät varsinaisen asikkaamme luo muslimi osaan kaupunkia.

Kaupunkin läpi ajaminen oli todellakin kultuuri elämys minulle. Jo yksin liikenne muistutti enemmän kaaosta kuin liikennettä. Liikennettä on vaikea selittää, mutta kenties kuvaus siitä jos laitat Jyväskylässä mille hyvänsä kadulle vähintää kolme autoa rinnakain + pari skootteria väliin sekä muutaman ihmisen kävelemään vielä autojen välissä. Matkalla totesin kuskillemme, että minusta näyttää ettei täällä ole liikkenne sääntöjä. Hän totesi ettei niitä olekkaan, mutta kaikki silti tietävät mitä tehdä. Toinen elämys oli nähdä kaupunki itsesään. Kaupunki on kuin uudesti syntynyt aave. On hassun näköistä kun vierekkäisillä tonteilla on aivan luhistumis pisteessä olevia taloja ja losisteliaita kansainvälisten pakkien kontoreita. Näyteikkunat näyttävät länsi maisilta. Rakennukset muuten ”arabeilta”. Yksi asia josta olen ollut hämmästynyt on se, että täällä näkee yhtä paljon alastomuutta tienvarsi mainoksissa kuin Suomessa tai ehkä jopa enemmän. Olisin kuvitellut ettei tässä osassa maailmaa sellainen käy päinsä. Kuskimme kertoi, että Kristittyjen kaupungin osassa mainkset saavat olla ihan rauhassa, mutta muslimi osassa ihmiset usein maalaavat joitakin osia kuvasta piiloon. Mietiskelen lisääkö se naisten vapautta, että heidän eroottisuudellaan voidaan myydä tuotteita? Nopeasti ajateltuna en usko sen lisäävän.

Ensimmäisenä asikkaana täällä on noin 700 oppilaan tarha, peruskoulu, lukio. Kolu näytää toimivan suomalaisittain aika ahtaissa tiloissa, mutta sillä on kuulemma ollut parhaimmillaan yli 900 oppilasta... Kaikki on siis suhteellista. Täältä kotiin yhteyden pitäminen on joko kallista tai hankalaa ja useimmissa tilanteissa se on molempia yhtä aikaa. Emme saa internet yhteyttä kouluta ulkomailmaan jostakin syystä heidän järjestelmänsä ei pidä meidän järjestelmästämme. Toisinaan kyllä tuntuu siltä että heiltä puuttuu myös tieto taito asioiden hoitamiseen. Puhelut täältä Suomeen ja Suomesta tänne maksavat omaisuuden oneksi keksin että Riikka voi soitaa koululle kun olemme siellä. Elän myös toivossa että kun eräät tärkeä ihminen ovat lähteneet täältä saamme itsellemme asunnon jossa on puhelin. Olisi niin ihanaa jutelle Riikan kanssa kaikessa rauhassa kun puhelu ei maksaisi kuin 10 senttiä 1,40 euron per minuuti sijaan.

Itse työssä on hirveän paljon opittavaa toivon vain, että kykenen omaksumaan sen omassa tahdissani joka kai on normaalisti aika nopea. Vaikeimmalta tuntuu kuitenkin sanaston oppiminen pitäsi keksiä jostain hyvä tietokoneessa kuljetettava taloussanasto.

Viiden aikaan söimme Libanonilaita pika ruokaa se oli kai jonkin Libanonilainen kebab rulla. Niitä oli kaksi per pää ja ne olivat aivan loistavan makuisia. Kuuden aikaan taisimme lähteä takaisin asunnolle. Ajoimme keskustan läpi se oli osittain todella loistelias ja osittain siitä on tulossa todella loistelias. Toivottavasti meillä on vaikka viikonloppuna aikaa nähdä lähemmin sitä. Saisi ainakin pari kuvaa siitä.

Tulimme takaisin yöpaikalle ja kävimme työkaverin kanssa kävelyllä kapuksen yläpuolella mistä avautuu mahtava näkymä koko Beirutin ylle. Sitten teimme vielä tunnin töitä. Koti ikävä on ollut tänään jossain määrin käsin kosketeltava johtunee osittain siitä kun on ollut todella väsynyt. Kymmenen minuutin pika puhelu vaimolle auttoi vähän... ja tämän kirjoittaminen auttoi lisää. Saatan katsoa vielä Columboa yhden jakson illan päätteeksi niin ei tule sellainen olo, että on turhaan roudannut ne tänne. Tai ehkä on sittenkin syytä nukkua yksi yö kunnolla tässä välissä. Täytyy vielä miettiä.